Pikalinkit

  • Aivokasvain
    Tietoa aivokasvaimista
  • Oireet
    Oireita on erilaisia. Lisätietoja löytyy täältä.
  • Hoito
    Aivokasvaimen hoitaminen on yksilöllistä. Etsi täältä lisää hoidoista.
  • Arkeen apua
    Hae apua arjen rakentamiseen. Täältä löydät keinoja.
  • Vertaistukea
    Lue, miten muut ovat selviytyneet ja kuvaavat elämää sairastumisen jälkeen.
  • Yhteystietoja apuun
    Tästä linkistä löydät tärkeitä yhteystietoja.

Tarinoita

Aivokasvaimen kokeneet kertovat kokemuksiaan ja tarinoitaan.

"Helmikuussa 2012 elämä järjesti minulle yllätyksen. Kova työtahti ja vuodenvaihteen kiireet pienessä organisaatiossa tuntuivat olevan ylivoimaisia ja tunsin olevani niin burn-out kuin vain voi olla. Lääkäriltä sain ensihätään 2 viikkoa sairaslomaa ja sen jälkeen sovittiin, että asiaa katsotaan uudelleen. Minulle ei kuitenkaan määrätty lääkkeitä, koska minulla ei ollut jatkuvaa päänsärkyä. Kävin kuitenkin tuttuun tapaan Zumbassa ja lenkillä.

Seuraavien kahden viikon aikana tapahtui kuitenkin paljon: yht.äkkiä en osannut kirjoittaa tikkukirjaimilla,
hiuksien kampaaminen ja harjaaminen ei onnistunut enää, tietokoneella pystyin ensin kirjoittamaan mutta sitten en enää osannut ja kirjaimet menivät väärään järjestykseen, kellon varsinkin viisarikellon ymmärtäminen alkoi takkuilla, kännykkään osasin vastata mutta sitten en enää osannut soittaa kännykällä. Lopuksi oli vaikea puhua ja puhe takelteli.

Kahden viikon kuluttua menin uudestaan lääkäriin saattajan kanssa, koska puheen tuottaminen oli jo vaikeata. Lääkäri määräsi välittömästi neurologille ja saman tien MR1 kuvaukseen. Viikon kuluttua olin taas lääkärin pakeilla ja sain tietää että minulla on aivokasvain (glioblastoma 71.33). Asiat etenivät nopeasti ja parin viikon kuluttua minut jo leikattiin. Taitava kirurgi sai leikattua suurimman osan kasvaimesta.
Ihmeellistä oli se, että kaikki toiminnot, jotka olivat hävinneet, palasivat jo seuraavana päivänä. Olin hämmästynyt ja onnellinen. Ystävällinen ammattitaitoinen henkilökunta ansaitsee suuren kiitoksen. Kotiin pääsin kolmen päivän päästä. Puolisollani sattui olemaan juuri silloin talviloma, joten sairasloma kotona sujui turvallisesi.

Kävin kevät-kesällä 2012 sädehoidossa ja söin samalla solunsalpaajaa. Syksyllä jatkuivat solunsalpaaja-kuurit vuoden loppuun asti. Olen käynyt 3 kk välein MR1 kuvauksessa. Perhe on ollut koko ajan tukena ja olen tavannut paljon ystäviä ja vertaistukea olen saanut myös aivokasvainryhmästä.

Sädehoidon ja solusalpaajahoidon vuoksi tukka lähti, mutta onneksi löysin mieluisan peruukin.
Solusalpaajahoito ei aiheuttanut pahoinvointia ilmeisesti estolääkityksen ansiosta. Lihasvoimat, etenkin jaloista, hävisivät joksikin aikaa ja sitä haittaa olen hoitanut proteiinipitoisella ruokavaliolla sekä säännöllisellä kävelylenkillä päivittäin. Oma tukkakin on jo kasvanut takaisin. Helppohoitoinen kesätukka.
Maaliskuussa 2013 minulla todettiin MR1 kuvauksessa uusi pieni tiivistymä. Sain siihen sädehoitoa viisi kertaa. Oloni on tällä hetkellä ihan normaali eikä sädehoidon jälkeen ole ollut päänsärkyä tai pahoinvointia.

Olen luonteeltani aika sosiaalinen ja tapaan lapsiani, lastenlapsia sekä ystäviä voimien mukaan.
Nautin suunnattomasti keväästä ja nyt kesän kohta puhjetessa kukkaan omenapuiden ja sireenien ym. kukkien tuoksusta ja lintujen laulusta. "
N.N.


VERKKOVARAANI